Marinin jyhkeälle mutta riittävän erottelukykyiselle pianismille Wagner-sovitukset ovat paras mahdollinen temmellyskenttä. Tausigin Valkyyrioiden ratsastus on hengästyttävää pianotekniikan ja orkestraalisen pauhun vyörytystä kaasu pohjassa; Schellingin Tristan ja Isolde -alkusoitossa pelkistetyt melodiat, ylimaallinen kauneus ja painokkaat iskut ovat täydellisessä tasapainossa; Busonin Surumarssin synkät alkusävelet todistavat hyvästä sointiväriaistista. Levyn vaikuttavimpia hetkiä ovat varmaotteiset siirtymät massiivisesta äänivallista lempeään pianissimoon. Teosten ja etenkin soiton paras ansio on silti se, ettei kuulija jää kaipaamaan orkesteria. Tämä ei ole orkesterimusiikkia, jota yritetään matkia pianolla, vaan pianomusiikkia, jossa säihkyvät orkestraaliset värit.
Kare Eskola, Yle, 22.2.2013